Ohjaavina aiheina olivat murteella kirjoittaminen, lapsuusmuistot ja tulevaisuuden näkymä
Suatola
Kaks nuorta tanssuista palas
he kulukivat tietä vierekkäin.
Niin kaunis ol ilima ja
kuukin se taivaalta kurkkas.
Ens kertoo poika suatolla ol ja
se kummasti ruasto rintoo,
kun tunteita nous pintaan.
Miten piäsisin tyttöö haloomaan,
mitä miehen pitäisi tehä.
Sama ajatus kuitennii kummallai
ja tytön silimät ne loisti.
Vuan yhtä kainoja kumpikii
ei täyttynä toive kummankaan
kun matka jo loppu kesken.
Sai poika kuitennii sanotuks
jotta piäsenkö suatille toistennii,
johon tytöllä vastaus jo valamis:
voi tok tule vaikka huomenissa.
-Sirkka Huurreoksa-
Lapsuus muisto
Sinä muistatko kesäiset tuulet
jotka kukkien tuoksua toi
ja peltojen pientareilta
me mansikoita poimittiin.
Oli kesät niin lämpimät silloin
kun me lapsena leikittiin
ja rannan hiekkaan
me linnoja rakennettiin.
Oli päivät niin aurinkoiset
ei huolia tunnettukaan.
Vielä muistatko sairaan linnun
jota hellien me hoidettiin.
Vaan jaksanut ei se elää,
siipirikkona kuoli pois.
Teit pahvista pienen arkun
johon lintu me laitettiin
ja hautaan laskettiin.
Ja pienen pieni risti
sille paikalle pystytettiin.
On säilynyt mielessä mulla
nuo kesät niin onnelliset.
Sinä kaukana maailmalla
vielä muistatko kesiä noita?
Pajupillikin kauniisti soi
ja tuulonen kukkien tuoksua toi
-Sirkka Huurreoksa-
Mitä tuoneekaan tuleva
Takana eletty elämä
koettuna monet vaiheet
nyt on aikaa ajatella
muistella menneitäkin
seurata maailman menoa
ajan kanssa aprikoida
Mitä tuoneekaan tuleva
eipä huolta huomisesta
jos vain terve olla saisi
eläkkeet on jokaisella
siitä saamme eurot, sentit
turvattu on leivänsärvin
Vuodet vinhaan vierähtävi
vanhuus tulee jokaiselle
vaikka kuinka estelisi
hyvä on silti kokea
tääkin vanhuus vaiheinensa
Itse purren ohjailemme
suunnan oman ottamamme
vaan Luojapa perän pitäjä
käänteleepi kulkuamme
emmehän aina tajua
mikä meille on parasta
ohjailemme omin avuin
kuulematta kysymättä
mikä on tarkoitus elämän
väännämme ihan väkisin
suuntaan omaan ottamaamme
-Sirkka Huurreoksa-
Helmikuun päivät
Helmikuussa heloittaa
auringolla silmä kirkas
taivahalta kurkistaa
pakkasta se pois ajaa
vaikka vielä pakkaherra
ilmanalaa hallitsee
paukkuu kovat pakkaset
ja kinoksia kasvattaa
aikansa se mellastaa
Kohta taipuu huurruparta
aurinko kun lämmittää
sehän meille ilon tuo
hopeaisina hanki hohtaa
sujuvasti suksi luistaa
huolet murheet unhhoittuvat
luonnon suuressa sylissä
-Sirkka Huurreoksa-
Päivän päättyessä
Tummenee jo iillan varjo
hiipuu loiste päivyen
päättyy päivä kiireinen.
Levon hetket yöhyt antaa
unen syliin meidät kantaa,
levätä saa sydän rukka
vaikka painais murheenkukka.
Aamulla jo kaikki toisin
miksi tämän unohtaisin
-Sirkka Huurreoksa-
Muistoja kotiseuduilta
Kesäillat kaunehimmat
lämpöisempi päivänpaiste
lapsuuteni laulumailla
kotonani Karjalassa
Lehmisavut sauhusivat
turpeen alta tuprahtivat
äiti lypsi ammujansa
maito kiulussa kohisi
Työtkin tehtiin talkoovoimin
autettihin naapuria
porukalla potut nousi
heinät huiski haasioihin
riusat riihessä kolisi
Kylän mainio kätilö
työskenteli tohtorina
auttoi lapset maailmahan
jakoi lääkkeet, sitoi haavat
kävi luona kärsivien
Saunan lämmössä kuppari
sarvet selkähän sohaisi
imaisi ilkeät veret
jopa koivet kevenivät
selkäsäryt sinne jäivät
Pienen kaupan kattosessa
riippui rinkelit narussa
hevosvaljaat vierellänsä
jauhosäkit, öljykannut
kaupan nurkassa nökötti
Tiskillä sokeritoppa
rautasakset seurassansa
sillä kauppias kalautti
ostajalle oman palan
vaskivaa'alla punnitsi
Seinän vieressä penkillä
vanhat vaarit istuksivat
turisivat, tupakoivat
kuulumiset kyläläisten
kuultiin ostosten lomassa
Viikon raskaan raadannalle
tuli tauko lauantaisin
lauteilla kun savusaunan
vihdat läiski vihreäiset
uuni löylyä uhosi
Tuli sitten myrskytuuli
ylti yli Karjalankin
silloin tuvat tyhjenivät
jäivät autioiks asunnot
hajosivat heimokansat
Valkoristein rivein alla
nukkuu paljon poikiamme
vammaiseksi monet jäivät
monen kaunis kotiseutu
on nyt maalla vierahalla
Vaan eipä soitot sortunehet
laulun lahjat laantunehet
vieläkin ne viestin tuopi
ihmismielen ikävästä
ilon onnen hetkisistä
-Helmi Latva-
Oodi piirakalle
Savolaiset ne kehhuu ja kehhuu
sitä mainioo kalakukkovaan,
ja Pohjanmaalaisille kropsu on ruoka,
jota parhaana mainita kannattaa,
Kainuulaisille leipäjuusto,
on perinneruoka verraton,
ja Hämäläisten piimävelli,
tokkohan parempoo mikkään on.
Helsinkiläiset kun hienoja ovat,
syövät pitsät ja leivokset,
ja juomaksi limpsat ja cocacolat,
ne jonnii joutavat särpimet.
Vaan eivät ne hyvästä mittään tiijä,
jos ei maistaneet karjalanpiirakkoo,
sehän aivan on kielen mukanaan viijä,
se makuhermoja kutkuttelloo.
Kun lämpimät piirakat pöytään tuuvaan
kyllä ves kielelle herahtaa,
ja höysteeksi tietysti munavoita
silimät kiiluen voijellaan.
Ja piälle kun kirnupiimee juuvaan
niin oiskohan nautintoo parempoo.
No, empähän turhaan kehuskele
sitä Karjalaisten kuuluu sapuskoo
kun maha on täynnä ja rasvassa leuka
on elämä kerrassaan ihanoo!
-Helmi Latva-
Matkalla
Purteni pieni rannasta lähti
suurin toivein seilaamaan
suuntana sillä kaukainen ranta
joka niin kauniina kangasti
sieltä mä varmaan onneni löydän
helpomman elämän itselleni.
Matkalla oli estettä monta
myrsky kun purttani heilutteli,
onnella selvisin kaikesta tuosta
toiveiden rannan jo edessäin näin
sieltä mä aarteita etsin ja hain.
Maa oli vieras ja ihmset sen
joukossa heidän olin muukalainen.
Iltaisin istuin rannassa siellä
kaipailin sinne mistä purteni lähti.
Kolkko on vieraan taivaan alla
vaikka se kultana kimmeltäis.
Kotoinen ranta on rakkaampi mulle
sinnepä toivoni palata taas.
Raha ei ratkaise arvoja näitä
vieraalle maalle jos orvoksi jää.
Kerranpa vielä purteni pieni
kotoiseen rantaan palata saa.
-Sirkka Huurreoksa-
Suatola
Kaks nuorta tanssuista palas
he kulukivat tietä vierekkäin.
Niin kaunis ol ilima ja
kuukin se taivaalta kurkkas.
Ens kertoo poika suatolla ol ja
se kummasti ruasto rintoo,
kun tunteita nous pintaan.
Miten piäsisin tyttöö haloomaan,
mitä miehen pitäisi tehä.
Sama ajatus kuitennii kummallai
ja tytön silimät ne loisti.
Vuan yhtä kainoja kumpikii
ei täyttynä toive kummankaan
kun matka jo loppu kesken.
Sai poika kuitennii sanotuks
jotta piäsenkö suatille toistennii,
johon tytöllä vastaus jo valamis:
voi tok tule vaikka huomenissa.
-Sirkka Huurreoksa-
Lapsuus muisto
Sinä muistatko kesäiset tuulet
jotka kukkien tuoksua toi
ja peltojen pientareilta
me mansikoita poimittiin.
Oli kesät niin lämpimät silloin
kun me lapsena leikittiin
ja rannan hiekkaan
me linnoja rakennettiin.
Oli päivät niin aurinkoiset
ei huolia tunnettukaan.
Vielä muistatko sairaan linnun
jota hellien me hoidettiin.
Vaan jaksanut ei se elää,
siipirikkona kuoli pois.
Teit pahvista pienen arkun
johon lintu me laitettiin
ja hautaan laskettiin.
Ja pienen pieni risti
sille paikalle pystytettiin.
On säilynyt mielessä mulla
nuo kesät niin onnelliset.
Sinä kaukana maailmalla
vielä muistatko kesiä noita?
Pajupillikin kauniisti soi
ja tuulonen kukkien tuoksua toi
-Sirkka Huurreoksa-
Mitä tuoneekaan tuleva
Takana eletty elämä
koettuna monet vaiheet
nyt on aikaa ajatella
muistella menneitäkin
seurata maailman menoa
ajan kanssa aprikoida
Mitä tuoneekaan tuleva
eipä huolta huomisesta
jos vain terve olla saisi
eläkkeet on jokaisella
siitä saamme eurot, sentit
turvattu on leivänsärvin
Vuodet vinhaan vierähtävi
vanhuus tulee jokaiselle
vaikka kuinka estelisi
hyvä on silti kokea
tääkin vanhuus vaiheinensa
Itse purren ohjailemme
suunnan oman ottamamme
vaan Luojapa perän pitäjä
käänteleepi kulkuamme
emmehän aina tajua
mikä meille on parasta
ohjailemme omin avuin
kuulematta kysymättä
mikä on tarkoitus elämän
väännämme ihan väkisin
suuntaan omaan ottamaamme
-Sirkka Huurreoksa-
Helmikuun päivät
Helmikuussa heloittaa
auringolla silmä kirkas
taivahalta kurkistaa
pakkasta se pois ajaa
vaikka vielä pakkaherra
ilmanalaa hallitsee
paukkuu kovat pakkaset
ja kinoksia kasvattaa
aikansa se mellastaa
Kohta taipuu huurruparta
aurinko kun lämmittää
sehän meille ilon tuo
hopeaisina hanki hohtaa
sujuvasti suksi luistaa
huolet murheet unhhoittuvat
luonnon suuressa sylissä
-Sirkka Huurreoksa-
Päivän päättyessä
Tummenee jo iillan varjo
hiipuu loiste päivyen
päättyy päivä kiireinen.
Levon hetket yöhyt antaa
unen syliin meidät kantaa,
levätä saa sydän rukka
vaikka painais murheenkukka.
Aamulla jo kaikki toisin
miksi tämän unohtaisin
-Sirkka Huurreoksa-
Muistoja kotiseuduilta
Kesäillat kaunehimmat
lämpöisempi päivänpaiste
lapsuuteni laulumailla
kotonani Karjalassa
Lehmisavut sauhusivat
turpeen alta tuprahtivat
äiti lypsi ammujansa
maito kiulussa kohisi
Työtkin tehtiin talkoovoimin
autettihin naapuria
porukalla potut nousi
heinät huiski haasioihin
riusat riihessä kolisi
Kylän mainio kätilö
työskenteli tohtorina
auttoi lapset maailmahan
jakoi lääkkeet, sitoi haavat
kävi luona kärsivien
Saunan lämmössä kuppari
sarvet selkähän sohaisi
imaisi ilkeät veret
jopa koivet kevenivät
selkäsäryt sinne jäivät
Pienen kaupan kattosessa
riippui rinkelit narussa
hevosvaljaat vierellänsä
jauhosäkit, öljykannut
kaupan nurkassa nökötti
Tiskillä sokeritoppa
rautasakset seurassansa
sillä kauppias kalautti
ostajalle oman palan
vaskivaa'alla punnitsi
Seinän vieressä penkillä
vanhat vaarit istuksivat
turisivat, tupakoivat
kuulumiset kyläläisten
kuultiin ostosten lomassa
Viikon raskaan raadannalle
tuli tauko lauantaisin
lauteilla kun savusaunan
vihdat läiski vihreäiset
uuni löylyä uhosi
Tuli sitten myrskytuuli
ylti yli Karjalankin
silloin tuvat tyhjenivät
jäivät autioiks asunnot
hajosivat heimokansat
Valkoristein rivein alla
nukkuu paljon poikiamme
vammaiseksi monet jäivät
monen kaunis kotiseutu
on nyt maalla vierahalla
Vaan eipä soitot sortunehet
laulun lahjat laantunehet
vieläkin ne viestin tuopi
ihmismielen ikävästä
ilon onnen hetkisistä
-Helmi Latva-
Oodi piirakalle
Savolaiset ne kehhuu ja kehhuu
sitä mainioo kalakukkovaan,
ja Pohjanmaalaisille kropsu on ruoka,
jota parhaana mainita kannattaa,
Kainuulaisille leipäjuusto,
on perinneruoka verraton,
ja Hämäläisten piimävelli,
tokkohan parempoo mikkään on.
Helsinkiläiset kun hienoja ovat,
syövät pitsät ja leivokset,
ja juomaksi limpsat ja cocacolat,
ne jonnii joutavat särpimet.
Vaan eivät ne hyvästä mittään tiijä,
jos ei maistaneet karjalanpiirakkoo,
sehän aivan on kielen mukanaan viijä,
se makuhermoja kutkuttelloo.
Kun lämpimät piirakat pöytään tuuvaan
kyllä ves kielelle herahtaa,
ja höysteeksi tietysti munavoita
silimät kiiluen voijellaan.
Ja piälle kun kirnupiimee juuvaan
niin oiskohan nautintoo parempoo.
No, empähän turhaan kehuskele
sitä Karjalaisten kuuluu sapuskoo
kun maha on täynnä ja rasvassa leuka
on elämä kerrassaan ihanoo!
-Helmi Latva-
Matkalla
Purteni pieni rannasta lähti
suurin toivein seilaamaan
suuntana sillä kaukainen ranta
joka niin kauniina kangasti
sieltä mä varmaan onneni löydän
helpomman elämän itselleni.
Matkalla oli estettä monta
myrsky kun purttani heilutteli,
onnella selvisin kaikesta tuosta
toiveiden rannan jo edessäin näin
sieltä mä aarteita etsin ja hain.
Maa oli vieras ja ihmset sen
joukossa heidän olin muukalainen.
Iltaisin istuin rannassa siellä
kaipailin sinne mistä purteni lähti.
Kolkko on vieraan taivaan alla
vaikka se kultana kimmeltäis.
Kotoinen ranta on rakkaampi mulle
sinnepä toivoni palata taas.
Raha ei ratkaise arvoja näitä
vieraalle maalle jos orvoksi jää.
Kerranpa vielä purteni pieni
kotoiseen rantaan palata saa.
-Sirkka Huurreoksa-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti